Etusivu
johannes-hirvaskoski-2010-23.jpg

 

Uusalkiolainen aate nousee Tulosta Sähköposti

Perhesurmista on sanomatta kaikkein oleellisin, se mistä ne viime kädessä johtuvat. Vaikka minkään yksittäisen teon syitä ei voi palauttaa yhteiskunnan kehityksen tasolle, voidaan näiden tekojen taustalta tunnistaa yhteys loputtomaan tehostamiseen ja ihmisten väliseen vieraantumiseen.
 
Tragedian politisoimisen uhallakin sanon, että perhesurmat ovat synkin ja dramaattisin välähdys siitä yhteiskunnallisesta kehityksestä, jota Santeri Alkio nousi aikanaan vastustamaan. Sosiaalisen vieraantumisen liittyminen moderniin yhteiskuntaan ja kaupungistumiseen on luettavissa sosiologian ja yhteiskuntafilosofian klassikoista. Loputtoman tehostamisen ja kilpajuoksun kovenemisen vaikutus henkiseen tyhjyyteen ja elämänpelon kärjistymiseen on väistämätöntä.
 
Tehostaminen ja tuottavuuden lisääminen ovat koskaan päättymätön prosessi, jos teemme talouskasvusta yhteiskunnan ylimmän tavoitteen. Siksi aikamme suurin poliittinen kysymys onkin itse talouskasvu, tai krooninen riippuvuutemme talouskasvusta. Talouskasvu edellyttää aina tehostamista ja se edellyttää aina keskittämistä. Jos nielaisemme talouskasvun pillerin, on meidän turha käydä tehostamista ja keskittämistä vastustamaan. Tässä kohdassa Keskustan on palattava alkiolaisille juurilleen ja rohjettava asettaa periaateohjelmassa puolueen tavoitteeksi kasvun diktatuurista vapaa talous.
 
Talouskasvun ensisijaisuus ja premissiluonne kaikkeen päätöksentekoon nähden on ilmeinen syy myös vasemmiston heikkoudelle. Vasemmisto on hyväksynyt talouskasvun ylimmäksi hyväksi ja jäänyt riippuvaiseksi sen ehdoista. Puolustettuaan sata vuotta työntekijöiden oikeuksia työsuhteessa, sosialidemokraatit ovat silmää räpäyttämättä hyväksyneet työntekijän oikeuksien polkemisen niin sanotuissa ulkoistetuissa työsuhteissa ja vuokratyössä. Nämä ovat kehittyneet tehostamisen aikaan saamiseksi, talouskasvun nimissä.
 
Vastavirtaus loputtomalle tehostamiselle on olemassa, mutta se on toistaiseksi epäpoliittinen ja organisoitumaton. Kaikkialla länsimaissa yleistyy ajattelutapa, joka korostaa paikallisuutta ja liiallisen tehokkuuden välttämistä kaikessa tekemisessä, paremman elämän vuoksi. Se mikä silmäänpistävästi ja täydellisesti puuttuu, on tämän ns. hitaan elämän ajattelutavan kytkeminen alkiolais- keskustalaiseen aatteelliseen ja poliittiseen perintöön.
Sillä nämä aikamme virtaukset ovat ytimiään myöten alkiolaisia. Ne eivät ole ensi sijassa ympäristöliikkeitä. Leppoistaminen ei ole vihreän ideologian ydintä, vaan se on keskustalaisuuden ydintä.  Kasvukriittisen liikkeen ehkä keskeisin teoreetikko Serge Latouche kirjoittaa muun muassa, näin:
 
”Paikallista tuotantoa tulisi suosia aina. Myös politiikan ja kulttuurin on ankkuroiduttava uudelleen alueisiin…. taloudessa, politiikassa ja kulttuurissa on siirryttävä paikalliseen päätöksentekoon mahdollisimman laajasti.”
 
Enempää ei tarvinne sanoa. Kasvukriittinen ja hidasta elämää korostava ajattelu on keskustalaista ajattelua. Tämä tulee kaikkien suomalaisten, myös meidän Keskustan aktiivien ymmärtää. Tarvitsemme monentasoista, yhteiskunnan läpi leikkaavaa, sekä ennen kaikkea aloitteellista hajauttavaa politiikkaa, jotta pysäytämme keskittämiseen, tehostamiseen ja ihmiselämän autonomian faktiseen redusoimiseen johtavan talouskasvuriippuvuutemme. Sellaisen aikaansaaminen edellyttää laajaa poliittista kannatuspohjaa ja selkeää viestiä. Viestiin liittyy välttämättä ajatus kuluttamisen hillitsemisestä ja henkisten sekä yhteisöllisten arvojen renessanssista.
 
Jos sinua kiinnostaa lukea asiasta enemmän, tilaa puoluekokoukseen mennessä ilmestyvä kirjani hajautetusta yhteiskunnasta sivun alalaidan lomakkeella.
 

Kommentit  

 
0 #2 Johannes Hirvaskoski 2012-04-03 20:04
Juha,

Havukka-ahon ajattelija toki on luettu. - Keskustan alkiolainen aatepohja on ylivoimainen, mutta heikosti tunnettu. Nyt on tilaisuus nostaa se taas esiin. - Kuntatyöpaikat eivät kylläkään ole avainasia, se on mielikuva.
Lainaus
 
 
0 #1 Pohjolan pakolainen 2012-04-03 16:14
Moi Johannes,

Jotenkin minulle on muodostunut mielikuva, jossa Keskusta haluaa viimeiseen asti säilyttää rakenteensa, kunnan isien ja kunnan virkamiestensä työpaikat sekä niihin sidotut sukulaisten työpaikat kunnissa. Jos menet pelottelemaan muutoksilla ja keikuttamaan omaan mahdottomuuteen sa uppoavaa venettä niin huonosti käy, siis sinulle itsellesi.

Sinun täytyisi kuvata täysin uusi aate Keskustalalle, joka on nykyajassa, sisältää moderneja elementtejä, korostaa vapautta ja valintaa toimia ekologisesti ym. Sen tulisi sanoutua irti "kiviniemen räksyttämisestä räksyttämisen vuoksi ilman konkretiaa ja vaihtoehtoja" -mallista. Tietyllä tavalla koko pelikenttä olisi uudelle aatteelle vapaa. Tämän luominen ei kuitenkaan ole mikään triviaali homma eivätkä ratkaisut synny vain poliittisissa debateissa.

Sitten pitäisi vielä lyödä Soinin ylivoimainen retoriikka.
Ehtisitkö lukea Veikko Huovisen "Havukkaan Ahon ajattelijan"? Siitä saattaisi olla apua, ihan oikeasti.

"Kuntauudistus" saattaa muuten olla Keskustan ainoa todellinen pelastus mikä pakottaa miettimään palikat uudestaan. Nyt Keskusta on vain luonut siitä kirosanan ja irtisanoutunut siihen liittyväst keskustelusta. Jos haluaa lähtökohtaisest i valtaa edellytyksenä keskustelun aloitukselle, täytyy olla melkoinen pölkkypää. Tässäkin tapauksessa täysin hallitsematon putoaminen hallituksen ansaan.

Toivoisin sinun aidosti menestyvän politiikan saralla. Paljon täytyy vain mennä Keskustassa poikki ja pinoon, että se onnistuu.

terv. Juha Ahokas
Lainaus
 

Kirjoita kommentti

Security code
Uusi varmenne

 

Tilaa RSS-syöte

Pysy aina ajan tasalla

Johanneksen viimeisin artikkeli Johanneksen viimeisin artikkeli
Vierailijoiden määrä: 20326

 

 

 

 

Facebook

 

 

Johannes Hirvaskoski - Copyrights 2010 - JohannesHirvaskoski.fi - Designed by SirjoeMultimedia.com